Storytellers: Lari Järnefelt

Nimi: Lari Järnefelt
Erikoistuminen: Henkilökuvaus
Koulutus: Tampereen Visuaalisen viestinnän instituutti VVI, kuvallisen ilmaisun perustutkinto (KIP), valokuvaajan ammattitutkinto (VAT)
Yhteystiedot:  feltfotografi.fi

”Olen kehittänyt oman tyylini kuvata henkilöitä tutkimalla tarkoin, miten arvostetut kansainväliset muotokuvaajat kuvaavat kohteitaan ja minkälaisia tehokeinoja he käyttävät. Oma tyyli ei voi perustua toisten matkimiseen, mutta toisten kuvaajien tekniikkaa analysoimalla olen löytänyt oman tapani luoda henkilökuvia.”

Muotokuvissani valaisu vatkaisee

Haluan luoda persoonallisia henkilökuvia leikittelemällä valoilla ja varjoilla. Näin saan kuvattavista ihmisistä saa parhaat puolet esiin. Olen kehittänyt oman tyylini kuvata henkilöitä tutkimalla tarkoin, miten arvostetut kansainväliset muotokuvaajat kuvaavat kohteitaan ja minkälaisia tehokeinoja he käyttävät. Oma tyyli ei voi perustua toisten matkimiseen, mutta toisten kuvaajien tekniikkaa analysoimalla olen löytänyt oman tapani luoda henkilökuvia. Pyrin entistä enemmän studiossa kuvatuissa henkilökuvissani rakentamaan henkilökuviin luonnollisen valon. Sen toteuttaminen omalla valaisulla on osa kaupallista toimintaani, sillä pelkästään aidossa luonnonvalossa kuvaaminen kaventaisi työskentelymahdollisuuksiani. Olen saanut urani aikana kuvata useita kiinnostavia kohteita, mutta tulevaisuuden unelmani on jonain päivänä kuvata joku karismaattinen kansainvälinen julkisuuden henkilö. Kenties Johnny Depp!

Barista josta tuli valokuvaaja

En alun perin haaveillut valokuvaajan urasta, vaikka teinkin yläasteen työharjoittelun isäni serkun luona Lincolnshiressa, Englannissa. Kahden vuoden kouluenglannilla työskentelin pari viikkoa hänen valokuva- ja mainoselokuvastudiollaan ja tein harjoittelutyönäni esittelyvideon paikkakunnasta. Jälkeenpäin ajateltuna se oli aikamoinen saavutus silloisella kielitaidollani. Faktat videoon keräsin sanakirjan avulla eri kirjallisista lähteistä, kun 1990-luvun alussa nettiä ei vielä ollut käytössä. Hyvästä työharjoittelukokemuksesta huolimatta en pitänyt valokuvaajan ammattia vakavasti otettavana työnä, vaan opiskelin restonomiksi silloisessa Haaga Instituutin ammattikorkeakoulussa, jolloin innostuin intohimoisesti kahvimaailmasta. Valmistuttuani voitin baristojen Suomen mestaruuden pariin otteeseen ja kahviasiantuntijuus avasi työurani. Baristan ura sopi minulle hyvin, sillä olen luonteeltani sosiaalinen ja tykkään tehdä töitä ihmisten kanssa. Pääsin esiintymään ja opettamaan, sain matkustaa paljon ja tutustuin samalla hyvin monipuolisesti erilaisiin ihmisiin ja yrityksiin. Parin vuoden täyspäiväinen kiertävän baristan työ alkoi kuitenkin turruttaa. Ajatus valokuvaajan urasta alkoi kiinnostaa, sillä eri tapahtumien ohessa olin alkanut kuvata kamerallani ja yhteistyökumppanit kiinnostuivat kuvistani. Baristan urasta onkin ollut myöhemmin ajateltuna paljon hyötyä, sillä rakensin tehtävien myötä itselleni monipuolisen verkoston ja teen nyt yhteistyötä verkostoon kuuluvien kanssa valokuvaajana, mutta myös silloin tällöin baristan tehtävissä.

”Yksi ikimuistoimmista projekteistani tähän mennessä on varmasti ollut kansainväliseen levitykseen menneet HIMin pressikuvat. Eräänä päivänä bändin manageritoimistolta soitettiin minulle ja ehdotettiin yhteistyötä. Manageri Seppo Vesterinen oli katsonut verkkosivujeni portfoliota ja innostunut kuvasarjastani Making a rough male portrait – in studio with Wallu Valpio.“

Visuaaliviestinnän instituutista perusosaaminen haltuun

Valokuvaajaksi en olisi uskaltanut lähteä ilman alan perustutkintoa. Tampereen Visuaalisen viestinnän instituutti kiinnosti minua, sillä sen opetuksessa korostui vahvasti valokuvauksen teknisten valmiuksien ohella kaupallisuus ja yritystoiminta. Halusin vahvistaa osaamistani kuvaajana sekä monipuolistaa yritystoiminnassa tarvittavia valmiuksia. Kuvallisen ilmaisun perustutkinto ja valokuvaajan ammattitutkinto loivat hyvän pohjan yritystoiminnalleni ja tukivat tapaani tehdä töitä. Työmoraalini on sellainen, että teen kaikki jutut niin hyvin kuin pystyn ja kunnolla loppuun asti. Loppujen lopuksi elämässä on ihan sama mitä tekee, kunhan tekee sen parhaimpien taitojensa mukaan ja niin, että se vastaa odotuksia. Vaikka en ole kovin analyyttisesti rakentanut uraani, tuntuvat nyt kaikki palaset loksahtaneen kohdalleen. Kouluaikojen työharjoittelu, restonomin tutkinto, baristan uran kontaktit ja valokuvaajan tutkinnot ovat vieneet minua urallani haluamaani suuntaan. Mielestäni liian tiukkaan ja systemaattiseen urasuunnitteluun ei kuitenkaan kannata tähdätä. On hyvä jättää elämälle myös tilaa tapahtua.

Seppo Vesterinen innostui kuvistani

Yksi ikimuistoimmista projekteistani tähän mennessä on varmasti ollut kansainväliseen levitykseen menneet HIMin pressikuvat. Eräänä päivänä bändin manageritoimistolta soitettiin minulle ja ehdotettiin yhteistyötä. Manageri Seppo Vesterinen oli katsonut verkkosivujeni portfoliota ja innostunut kuvasarjastani Making a rough male portrait – in studio with Wallu Valpio. Vesterinen piti kuvaustyylistäni ja halusi HIMin pressikuviin jotain samankaltaisia tunnelmia. Itseluottamukseni ammattikuvaajana lukittui viimeistään tämän projektin myötä. Saimme toteutettua kuvat tiukassa aikataulussa sujuvasti, mistä sain myös kiitettävää palautetta. Tässä projektissa yhdistyi onnistunut asiakaskokemus ja liiketoiminta. Asiakas sai sekä haluamansa kaltaiset kuvat että hyvän yhteistyökokemuksen. Hyvä yhteistyö syntyy molemminpuolisesta luottamuksesta, mikä on myös kaiken henkilökuvauksen lähtökohta. Parhaat kuvat syntyvät silloin, kun saan kuvattavan rentoutumaan. 

Palkittu valokuvanäyttely

Taistelutarinat on toinen erityisen mieleenpainuva projekti, joka laajeni yksittäisestä toimeksiannosta lopulta valokuvanäyttelyksi. Menin Helsingin Kamppiin ottamaan kuvia Kansainvälisen lasten syövän päivän tilaisuudesta. Syöpädiagnoosin saaneita lapsia symbolisoivat siniset, punaiset ja valkoiset tuolit olivat vavahduttava näky. Soitin tilaisuuden jälkeen syöpää sairastavia lapsia ja heidän vanhempiaan tukevalle Sylva ry:lle, ja kerroin haluavani tehdä jotain tärkeän asian eteen. Kuvasin Sylva ry:n ehdottamia perheitä, jotka kertoivat tarinansa. Siitä syntyi lopulta valokuvanäyttely, joka palkittiin Fotofinlandia 2016:ssa yleisön suosikkina. Taistelutarinat oli minulle henkilökohtaisesti tärkeä projekti, jossa olin tunteella mukana, mutta ennen kaikkea se merkitsi mukana olleille perheille vahvaa yhteisöllistä kokemusta ja tarjosi heille vertaistukea.

Suhtaudun optimisesti tulevaisuuteen

Vuokrasin ensimmäisen oman studioni vuonna 2011. Työskentelen nyt kolmannessa studiossani Vanhalla Talvitiellä yhdessä Mika Levälammen ja Tiina Heikkisen kanssa. Henkilökuvausten ohella teen paljon tapahtuma- ja yrityskuvauksia. Taiteellisten muotokuvien ohella inspiroidun vaativista massahankkeista. Viime vuonna kuvasimme kimpassa Finlandia-talolla Fiskarsin koko Pohjois-Euroopan myyntiorganisaation yhden päivän aikana. 

Yrittäjyys valokuvaajana edellyttää sekä erikoistumista että halua tarttua uusiin, vaativiin projekteihin. Henkilökuvauksen ohella tuote- ja tapahtumakuvaukset muodostavat liiketoimintani perustan. Valokuvauspalvelujen ohella tarjoan edelleen myös baristapalveluja, joille on kysyntää Eurooppaa myöten. 

Suhtaudun optimisesti tulevaisuuteen yrittäjänä. Ammatillisesti uskon, että seuraavan viiden vuoden aikana olen kurssittanut itseäni tavalla tai toisella ja kuvannut myös enemmän ulkomaisille asiakkaille. On myös mahdollista, että olen palkannut lisää henkilökuntaa. Myös tehtävät valokuvaamisen kouluttajana kiinnostavat minua. Ajatus jonkun valokuvabrändin ambassadöörinä ei myöskään olisi hassumpi uusi aluevaltaus.

Teksti: Olli Manninen