Storytellers: Riitta Sourander

”Onnistuin voittamaan ensimmäisellä mainoselokuvakuvauksellani Vuoden huipun 1980-luvun lopulla. Joku voisi pitää minua edelläkävijänä, sillä onnistuin murtautumaan ensimmäisten naisten joukossa miehisinä pidettyjen valokuvauksen ja mainoselokuvan aloille.”

Luotettu lehtikuvaaja

Valokuvaajan urapolkuni on kulkenut musiikin ja muodin kautta sisustamiseen. Sisustuskuvauksessa minua kiehtoo kolmiulotteisen tilan rakentaminen sellaiseksi, että lopputuloksena on visuaalisesti vaikuttava kuva.

Valokuvaajan urani alkoi jo 35 vuotta sitten. Teen edelleen töitä pääasiassa eri mediataloille, vaikka matkan varrella olen tehnyt myös mainoskuvauksia sekä ohjannut musiikkivideoita, mainoselokuvia ja tv-ohjelmia. Pitkään jatkunut, kiinteä yhteistyöni eri lehtien kanssa perustuu työskentelytapaani.

Ideoin ja suunnittelen yhdessä minulle tuttujen sisustustoimittajien kanssa sisältöjä, jotka kiinnostavat eri lehtiä. Vuosien aikana olen oppinut arvioimaan, minkä tyyppiset ideat ja kuvat puhuttelevat eri medioita. Koen olevani nykyisin oikeastaan enemmän tuottaja kuin vain valokuvaaja. On itse asiassa aina nautinnollinen hetki, kun pääsee kameran kanssa kuvaustilanteeseen ottamaan kuvia. Suurimman osan työskentelyajasta vievät juttujen ja valokuvausten taustatyöt: suunnittelu, ideoiden myyminen, kuvausjärjestelyihin liittyvät neuvottelut, kuvausrekvisiitan hakeminen ja kuvauspaikkoihin etukäteen tutustuminen.

Tietysti tällaiseen tapaan työskennellä liittyy omat riskinsä, sillä jokainen uusi idea tai suunnitelma on osattava myydä tilaajille. Minkään idean läpimeno ei ole itsestäänselvyys, vaikka pitkän yhteistyön ansiosta olen onnistunut verkostoitumaan monipuolisesti ja rakentamaan luottamukseen perustuvan yhteistyön eri medioiden kanssa. Teen vain hyvin harvoin ennakkoon tilattuja toimeksiantoja.

“Kuvasin 1980-luvulta lähtien varmaan satoja levykansia ja runsaasti artistien PR-kuvia, joille oli paljon kysyntää.”

J. Karjalaisen hovikuvaaja

Valmistuttuani lukiosta en jatkanut opintoja, vaan menin töihin assistentiksi eri valokuvastudioihin. Pimiössä työskennellessäni opin ammattilaisilta valokuvauksen tekniikkaa ja sain hyviä käytännön vinkkejä. Urani alkuvaiheessa kuvasin paljon musiikkia. Minusta tuli rockkuvaaja sattumalta. Hyvän kaverini veli soitti J. Karjalaisen bändissä ja kannusti minua menemään Lepakkoon ottamaan kuvia bändin keikalta. Menin paikalle vaatimattomalla kalustollani ja räpsin hieman epävarmasti kuvia, kun J. Karjalainen ja Mustat Lasit esiintyivät. Näytin kuvia seuraavana päivänä J:lle ja hän innostui näkemästään. Pian kuviani julkaistiin Suosikissa ja Rumbassa. J. Karjalaisen ura oli noihin aikoihin huimassa nousukiidossa, ja minusta tuli hänen epävirallinen hovikuvaajansa. Myös levy-yhtiöt kiinnostuivat töistäni. Kuvasin 1980-luvulta lähtien varmaan satoja levykansia ja runsaasti artistien PR-kuvia, joille oli paljon kysyntää.

Levy-yhtiöt oppivat tuntemaan minut nopeana ja määrätietoisena kuvaajana, jonka työt päätyivät usein eri musiikkilehtiin. Niinpä sain usein vähän enemmän vapauksia ottaa kuvia kuin muut valokuvaajat. Arkistooni on kertynyt vuosien varrella paljon kuvia kotimaisista ja legendaarisista ulkomaisista artisteista. Ne pitäisi varmaan joskus koota kirjaksi tai näyttelyksi.

Konseptivapaata kokeilua

Musiikin ohella kuvasin muotia monille lehdille, muun muassa City-lehteen, missä oli hyvä tekemisen meininki. Valokuvaajana sain kokeilla rohkeasti uusia ideoita. City-lehdessä parasta oli ennakkoluuloton hulluttelu ja uusien ideoiden kokeilu. Muotikuvauksia tehtiin suurella intohimolla ja niissä rikottiin perinteisen kuvauksen rajoja. Kaipaan välillä noitä aikoja, jolloin kaikki valokuvaratkaisut eivät olleet niin valmiiksi pureskeltuja. Nykyisin muotikuvaus on usein liian tarkkaan konseptoitua ja riskejä kaihtavaa.

”En ole koskaan ajatellut ammattiani sukupuolikysymyksenä, mutta alkuaikoina sain kyllä osakseni tytöttelyä ja kuittailuja. En välittänyt siitä, vaan tein työni niin hyvin kuin mahdollista ja varmistin paikkani tasavertaisena ammattilaisena. ”

Vuoden huippu ensimmäisestä mainoselokuvan kuvauksesta

Nainen valokuvaajana ja vielä rockkuvaajana oli 1980-luvulla harvinaisuus. En ole koskaan ajatellut ammattiani sukupuolikysymyksenä, mutta alkuaikoina sain kyllä osakseni tytöttelyä ja kuittailuja. En välittänyt siitä, vaan tein työni niin hyvin kuin mahdollista ja varmistin paikkani tasavertaisena ammattilaisena. Sain tehdä töitä todella vapaasti. Kuuntelin aina tarkkaan, millaisia toiveita eri lehdillä oli kuvien suhteen ja ideoin niihin kiinnostavat luovat ratkaisut.

Valokuvien ohella olin alkanut kuvata kaitafilmikameralla, mistä mainostoimisto SEKissä työskennelleet J. Karjalainen ja Unto Paltemaa innostuivat. He halusivat minut kuvaamaan mainoselokuvia Beaver Jeans -farkkumerkille. Teimme joukon hulluttelevia antimainoksia. Onnistuin voittamaan ensimmäisellä mainoselokuvakuvauksellani Vuoden huipun 1980-luvun lopulla. Joku voisi pitää minua edelläkävijänä, sillä onnistuin murtautumaan ensimmäisten naisten joukossa miehisinä pidettyjen valokuvauksen ja mainoselokuvan aloille. Aloin myös ohjata mainoselokuvia. Pääsin toteuttamaan useita houkuttelevia mainoselokuvia. Ohjasin esimerkiksi Fazerin Geisha-mainoselokuvia Japanissa. Muita asiakkaitani olivat mm. Volkswagen, Sinebrychoff, Meira ja Seppälä. Ohjasin mainoselokuvia 10 vuotta, mutta halusin vaihtelua, sillä alan jatkuvat kilpailutukset tekivät projekteista raskaita. Siirryin ohjaamaan lifestyle- ja matkailuohjelmia television eri kanaville.

Kohtaamiset inspiroivat

Myin osuuteni Casuarinasta 10 vuotta sitten ja keskityin jälleen täysipainoisesti valokuvaukseen. Arvostan yhä enemmän työssäni kohtaamisia erilaisten ihmisten kanssa. On mahtavaa tavata ja kuvata intohimoisesti työlleen tai harrastukselleen vihkiytyneitä ihmisä, jotka pyhittävät koko elämänsä vaikka remontoimalla vanhan kartanon viimeistä yksityiskohtaa myöten.

Kun menee kuvaamaan toisten koteihin, tarvitaan tilannetajua ja psykologista silmää. Uskon ja luottamuksen synnyttäminen kuvaustilanteessa ratkaisee pitkälti lopputuloksen. Pyrin aina kuvatessani luomaan välittömän vuorovaikutuksen kuvattavien ja matkalla mukana olevan toimittajan kanssa. Näytän heille koko ajan, mitä kuvaan. Kysyn mielipiteitä ja vinkkejä, miten he aistivat kuvat tai niiden tunnelman. Otan mielelläni vastaan kuvauksissa muiden ideoita, ja toteutan ne aina, mikäli se on teknisesti mahdollista.

Casuarina vei kohti sisustuskuvausta

Valokuvauksen ja liikkuvan kuvan lisäksi olin aina ollut kiinnostunut sisustamisesta. Perustin vuonna 1998 kahden partnerin kanssa laadukkaan sisustus- ja huonekaluliikkeen Casuarinan. Sen myötä verkotuin nopeasti sisustuksen, designin ja arkkitehtuurin ammattilaisten kanssa. Oli luontevaa, että aloin kuvata sisustuslehdille, mikä osoittautui uudeksi inspiroivaksi aluevaltaukseksi. Sisustuskuvauksessa minua kiehtoo rakentaa ja luoda kolmiulotteisia tiloja, joista synnyttää silmää hiveleviä valokuvia. Jotkut saattavat ajatella, että sisustuskuvaus on vain kauniisti laskostettuja verhoja ja muuta söpöilyä, mutta siihen liittyy paljon enemmän. Se on kokonaisvaltaista suunnittelua, jatkuvaa tiloihin ja valaistukseen liittyvien ongelmien ratkomista, jotta saa luotua haluamansa tunnelman.

“Kaipaisin alalle ylipäätänsä muutenkin lisää läpinäkyvyyttä. Usein tuntuu, että mainoskuvienkin hinnoittelussa ollaan kuin Villissä Lännessä.”

Lisää läpinäkyvyyttä

Noin 80 prosenttia liikevaihdostani tulee tällä hetkellä eri mediataloilta, minkä lisäksi teen jonkin verran ruokakuvauksia ja mainoskuvauksia isoille bränditaloille. Freelancerina olen kuitenkin huolissani alan hinnoittelukäytännöistä. Mediatalojen kanssa yhteistyötä jatkaneena olen törmännyt tilanteisiin, joissa meitä freevalokuvaajia kohdellaan eri tavoin. Ihmettelen, miten jotkut valokuvaajista voivat myydä kuviaan vapaammin esimerkiksi ulkomaisiin julkaisuihin, vaikka meille on sopimuksia tehtäessä vakuutettu kaikilla olevan samat sopimusehdot. Mikään etujärjestö ei näytä olevan kiinnostunut asiasta. Kaipaisin alalle ylipäätänsä muutenkin lisää läpinäkyvyyttä. Usein tuntuu, että mainoskuvienkin hinnoittelussa ollaan kuin Villissä Lännessä.