Storytellers: Sami Välikangas

”Sain kipinän kuvaukseen jo lapsena. Serkullani ja hänen isällään oli valokuvausliike Lapualla. Sain heiltä kameran, jolla aloin kuvata. 11-vuotiaana jaoin mainoksia, joista saamillani palkkioilla ostin elämäni ensimmäisen järjestelmäkameran heidän liikkeestään osamaksulla.”

Ongelmien ratkaisija

Valokuvaaminen on oikeastaan jatkuvaa luovien ja teknisten ongelmien ratkaisemista. Mitä vaativampi tehtävä on, sitä enemmän inspiroidun etsimään parhaimman ratkaisun. Tulevaisuudessa haluaisin päästä mukaan toteuttamaan brändiuudistuksia jo niiden suunnitteluvaiheessa.

Hienointa kuvaamisessa ovat mielestäni ne hetket, kun joutuu menemään omalle epämukavuusalueelleen ja ratkottavana on kuvaus, jonka lopputulokseen pääseminen luo haastetta. Nukut kuvauspäivää edeltävän yön vähän huonosti ja kuvauspäivänä hieman jännittää. Haastat itsesi kuvatessasi ensimmäistä otosta. Kun ensimmäinen kuva on otettu, hartiat laskeutuvat, olet vakuuttunut ratkaisusta ja tykität putkeen loppupäivän koko setin hyvällä fiiliksellä. Se on ehkä siisteintä työssäni ja sellaista sen kuuluu ollakin. Jos ei ennen kuvausta vähän tunnu vatsassa, on se hälyttävä merkki.

Skeittarin sukuvika

Sain kipinän kuvaukseen jo lapsena. Serkullani ja hänen isällään oli valokuvausliike Lapualla. Sain heiltä kameran, jolla aloin kuvata. 11-vuotiaana jaoin mainoksia, joista saamillani palkkioilla ostin elämäni ensimmäisen järjestelmäkameran heidän liikkeestään osamaksulla. Avustin sukulaisteni studiolla ja olin siellä myös työharjoittelussa. Skeittauksen taltioiminen niin valokuvin kuin videoin on aina ollut osa omaa tekemistäni. Vakavammin aloin kuvata, kun muutin Seinäjoelta Helsinkiin. Muutama vuosi meni koulukuvatessa. Kuvailin myös Rabbit Filmsille Duudsoneita.

Skeittiharrastukseni myötä pääsin kuvaamaan alan lehtiin. Aloin kuvata säännöllisesti kotimaisiin ja ulkomaisiin skeittijulkaisuihin. Työskentelin kuusi vuotta HangUp -skeittilehden päätoimittajana. Tein sisältömarkkinointia ja otin valokuvia lehteen sekä alan brändeille heidän mainoksiinsa. Halusin kuitenkin laajentaa osaamistani, koska tähtäimessäni oli mainoskuvaus. Perustin oman toiminimen ja lähdin omilleni. Viiden vuoden jälkeen perustin Grainy Day Pictures Oy:n, jonka nimissä teen työni tänä päivänä.

”Suomessa olisi mielestäni vielä reilusti tilaa ammattimaisille assareille, sillä assistenteiksi erikoistuneita osaajia on yllättävän vähän. Hyvä assistentti osaa olla läsnä, mutta on tarvittaessa näkymätön.“

Ammattitaito käytännön kautta

Oman firman perustamisen jälkeen aloin opiskella alaa kehittääkseni osaamistani. Mainoskuvausfirma Duotonen osakas ja valokuvaaja Juho Huttunen suostui mentorikseni kouluun ja kannusti minua menemään opiskelemaan Tampereen Visuaaliviestinnän instituuttiin, jossa suoritin ammattivalokuvaajan perustutkinnon työni ohella. VVI on mielestäni paras koulu kuvaajille, jotka ovat jo tehneet uraa. Opiskelussa kannattaa mielestäni olla kriittinen ja omaksua sisällöistä omalta kannaltaan parhaimmat palaset ja sovittaa ne omaan tekemiseen ja tyyliin, ei niinkään mennä kouluun muokattavaksi rivikuvaajaksi. Kaikkea ei kannata ottaa annettuna, vaan on hyvä haastaa itseään ja tehtävänantoja joita opiskellessa tulee eteen. Uskon, että hyväksi kuvaajaksi kasvaa enemmänkin käytännön työn ja assaamisen kautta kuin loppututkinnoilla.

Assistentin työssä oppii eniten

Olen oppinut eniten valokuvaamisesta toimiessani jo pidempää uraa tehneiden ammattivalokuvaajien assistenttina. Jokaisella kuvaajalla on oma tyylinsä ja tapansa työskennellä. Jotkut rakentavat kuviaan todella pieteetillä ja opastavat, miten viimeinen kiilto hinkataan kupoliin. Toisilla on puolestaan hyvät vuorovaikutustaidot, jotka helpottavat työskentelyä vaativien asiakkaiden tai luovien ammattilaisten kanssa. Jokaisesta assistentin tehtävästä olen yrittänyt poimia oppeja ja omaksua kuvaajien parhaimpia ominaisuuksia. Samalla olen voinut arvioida, miten itse toimisin joissain tilanteissa tai olisin voinut toimia täysin väärin. Näin olen kehittänyt omaa työskentelytapaani ja tyyliäni. Suomessa olisi mielestäni vielä reilusti tilaa ammattimaisille assareille, sillä assistenteiksi erikoistuneita osaajia on yllättävän vähän. Hyvä assistentti osaa olla läsnä, mutta on tarvittaessa näkymätön. Hän ymmärtää kuvaajan kaluston vaatimukset ja osaa rakentaa esimerkiksi valoratkaisut niin että kuvaaja voi keskittyä asiakkaan vaatimuksiin.

Mene rohkeasti workshoppeihin ja tee omia projekteja

Minulta kysytään usein, mikä on tarinani ja mikä on erikoisalueeni? Työskentelen pääasiassa mainostoimistojen ja filmiyhtiöiden kanssa sekä myös suoraan brändiomistajien kanssa. Minut ehkä tunnetaan joustavana kameleonttina, jonka on helppo heittäytyä tehtävästä toiseen. Haluan tulevaisuudessa fokusoida työtäni, mutta en asettaa itselleni liian tarkkoja rajoja. Toisaalta juuri pidän siitä, että pystyn lähtemään moneen mukaan. Työt etenevät sykleissä, välillä teen paljon still-kuvaa, välillä videoita. 

Oman portfolion ja presentaation kehittämiseen sain paljon ideoita Marko Rantasen workshopista, johon osallistuin reilu vuosi sitten. Sain paljon voimaa ja ajatuksia workshopiin osallistuneilta kollegoilta, kun arvioimme toistemme portfolioita ja vaihdoimme ajatuksia, mihin suuntaan omaa osaamista voisi kehittää, ja miten kasvaa visuaalisena ammattilaisena. Teki hyvää käydä läpi ajatuksia ääneen ja asettaa itselleen uusia tavoitteita. Työpajoihin kannattaa lähteä mukaan, vaikka kynnys osallistumiseen tuntuisikin korkealta. Niissä oppii myös esittelemään töitään ja markkinoimaan osaamistaan. Suomessa on paljon lahjakkaita valokuvaajia, jotka eivät löydä töitä, koska eivät osaa markkinoida osaamistaan. 

Lisäksi koen todella tärkeäksi omat projektini. Kukaan ei varmasti tee niitä liikaa. Useimmiten huomaan, että kuvat joita haluan presentoida ja joiden takana tahdon tyylillisesti seistä, ovat syntyneet täysin omista lähtökohdista ja intohimosta. Kuten eräs ohjaajaystäväni huvittavasti aikoinaan autossa minulle sanoi: ”On olemassa töitä portfolioon ja on olemassa töitä leivälle.” Ne on hyvä tunnistaa ja pitää molemmista kiinni.

Tulevaisuudessa enemmän studiokuvaa

Työskentelen studiossani STUDIO kalevankadulla muutaman kollegani kanssa. Studion sijainti ja tunnelma on innostava ja useat asiakkaani tulevat mielellään käymään studiollamme. Tulevaisuudessa haluaisin keskittyä entistä enemmän studiossa toteutettaviin kuvauksiin ja rakenteluun, sillä jatkuva reissaaminen kotimaassa ja ulkomailla kaipaa vastapainoa. Sellainen 50/50 suhde olisi aika ihanteellinen. Suurin osa asiakkaistani tulee mainostoimistojen ja filmiyhtiöiden yhteistyön kautta, mutta välillä esittelen proaktiivisesti ideoita potentiaalisille uusille asiakkaille, jos tunnen vetoa heihin tai olen mielestäni saanut oikeasti toteuttamisen arvoisen idean. Näin syntyi esimerkiksi yhteistyöni synnyinkaupunkini Seinäjoen Jalkapallokerhon kanssa.

Suunnittelua ja toteutusta

Tämän vuoden näkyvimpiä töitäni on varmaan ollut McDonald’sin menutaulujen uudistustyö, jota olen tehnyt yhteistyössä studiollani työskentelevän ruokastylisti Nikola Tomevskin kanssa. McDonald’s ja mainostoimisto DDB halusivat uudistaa koko kuvatyylin ja kuvauttaa kaiken materiaalin houkuttelevamman ja luonnonoloisemman näköisenä. Tähän sitten loimme yhteistyössä ratkaisun.

Ylipäätänsä olen entistä enemmän kiinnostunut brändien uudistus- ja lanseeraustyöstä jo alusta alkaen. Haluaisin päästä mukaan tiiviimmin myös itse suunnittelutyöhön suunnittelijoiden kanssa, sillä uskon, että minulla olisi siihen paljon annettavaa. Mikä onkaan palkitsevampaa kuin heittää asiakkaalle oma idea, josta asiakas ottaa kopin ja pitää lopputuloksesta.