Storytellers: Numi Nummelin

”Valokuvaajana olen kuin kapellimestari, orkesterin johtaja. Toimeksianto on minun partituurini ja tiimi, jonka kerään ympärilleni, on minun orkesterini. Minun tehtäväni on saada stailistit, meikkaajat, lavastajat ja muut assistentit soittamaan niin hyvin yhteen, että kuvausten kohteena oleva henkilö pääsee loistamaan roolissaan.”

Ihmisten kuvaaja

Valokuvaaminen on tiimityötä. Tykkään työskennellä ihmisten kanssa ja tehdä ihmisille laadukkaita
kuvia. Henkilöiden kuvaamisessa pyrin pysäyttämään hetken, löytää kuvattavasta jonkin eleen,
kasvonpiirteen tai yksityiskohdan, josta alan jalostaa persoonallista kuvaa.
Uskon toimeksiantojen toteuttamisessa ryhmätyön voimaan. Haluan arvostaa jokaisen tiimin
jäsenen omaa erikoisosaamista, kuuntelen heidän ideoitaan ja mielipiteitään kuvaustilanteessa.
Haluan olla avoin ja joustava yhteistyökumppani, sillä töiden lopputulokseen vaikuttaa niin moni
osapuoli.

Valokuvaajana olen kuin kapellimestari, orkesterin johtaja. Toimeksianto on minun partituurini ja tiimi, jonka kerään ympärilleni, on minun orkesterini. Minun tehtäväni on saada stailistit, meikkaajat, lavastajat ja muut assistentit soittamaan niin hyvin yhteen, että kuvausten kohteena oleva henkilö pääsee loistamaan roolissaan. On tärkeää osata luoda kiireisissäkin aikatauluissa rento ja kiireetön ilmapiiri, jotta kuvattavan on helppo olla ja vapautua maneereistaan. Ihmisen katse, tiedostamaton kulmakarvan nosto tai käden liike ovat elementtejä, joista alan jalostaa kuvan ideaa ja luoda läsnäolon tunteen.

“Toimiessani Laurin assistenttina hänen muotikuvauksissaan opin paljon sellaista, mitä koulussa ei opetettu: itsenäisen puurtamisen sijasta valokuvaus on tiimityötä.”

Tietojenkäsittelyoppi sai jäädä

Olen 80-luvun musakulttuurin lapsi. Ahmin valokuvaa ja visuaalista taidetta vinyylikiekkojen levykansista, etenkin brittirockista. Upeat levykannet ja musa merkitsivät minulle paljon nuorena. Levyjä tuli ostettua välillä kansitaiteen vuoksi.

Olin harrastanut valokuvausta jo lukioaikoina, mutta menin kuitenkin opiskelemaan yliopiston matemaattis-luonnontieteelliseen tiedekuntaan, sillä olin lukiossa matikassa hyvin lahjakas. Aloin opiskella tietojenkäsittelyoppia, mutta petyin opetuksen teoreettisuuteen. Noihin aikoihin IT oli vielä aika lapsen kengissä. Helsingin yliopiston tietojenkäsittelyopin laitoksella oli 10 peeceetä ja 200 opiskelijaa – ei kovin käytännönläheistä.

Olin kuitenkin opintojen alkaessa liittynyt Hämäläis-Osakuntaan – pitkälti Tavastian takia, siellähän olivat parhaat bileet! Minut valittiin osakunnan valokuvaajaksi ja aloin kuvata bändejä Tavastialla. Ammattimainen valokuvaus alkoi kiinnostaa entistä enemmän, kun minut valittiin myös Hämäläis-Osakunnan Hälläpyörä-lehden päätoimittajaksi. Toimin 1980-1990 -lukujen taitteessa myös Tavastian tiedottajana Juhani Merimaan joukoissa. Laitoin yliopisto-opiskelut jäähylle ja menin opiskelemaan Helsingin kaupungin Käpylän ammattioppilaitoksen valokuvauslaboranttilinjalle, josta kuvaajat hakivat lisäbuustia. Se oli hyvin tekninen linja, jossa tehtiin myös kuvauksia, mutta ei juurikaan käsitelty kuvauksen taiteellisia näkökulmia. Parin vuoden koulutus oli kuitenkin noihin aikoihin vaihtoehto Taikin tai Lahden opinahjoille.

Enter mentor Lauri Eriksson

Intin jälkeen pääsin valokuvaaja Lauri Erikssonin assistentiksi. Olin kuvannut paljon fiilispohjalta rockia ja tapahtumia sekä alkanut kiinnostua opiskeluaikoina Still Life -kuvauksesta, palkkikamerakuvauksesta, asetelmallisesta mainoskuvauksesta ja tuotekuvista.

Lauri palautti minut takaisin ihmiskuvauksen pariin. Hänen assistenttinaan pudotin kahleet teknisestä ajattelusta, mikä vaivasi tapaani kuvata, kun olin valmistunut valokuvauslaborantiksi. Noudatin vähän liian orjallisesti valon ja varjon leikkejä ja koulukuntamaista ajattelua. Lauri on ollut keskeinen mentorini koulun jälkeen ja opin häneltä vapautumisen valokuvauksen tekniikasta ja työskentelemään ihmisten kanssa. Valokuvauksessa tilannetaju ja tilanteen hallinta on olennaista: miten lähestyt kuvaustilannetta, miten puet omat ajatuksesi siihen ohikiitävään hetkeen, jossa haluamasi kuva syntyy.

Toimiessani Laurin assistenttina hänen muotikuvauksissaan opin paljon sellaista, mitä koulussa ei opetettu: itsenäisen puurtamisen sijasta valokuvaus on tiimityötä. Keräät ympärillesi parhaat mahdolliset yhteistyökumppanit, jossa saat aikaan parhaan mahdollisen lopputuloksen. Samalla verkostoiduin muiden ammattilaisten ja tulevien asiakkaiden kanssa.

”Olen ennen kaikkea ihmisten kuvaaja. Olipa kyseessä muoti, mainoskuva tai tv- tuotantojen promootiokuvat, on näille kaikille yhteistä ihminen keskiössä, olivatpa maisemat sitten mitä tahansa.”

Valokuva vai liikkuva kuva?

Työskennellessäni Laurin assistenttina aloin edistää myös omaa valokuvaajan uraani. Tein pienille artisteille levykansia ja promokuvia. Laurin muotikuvausten myötä aloin saada nimeä myös muodin kuvaajana. Valokuvauksen rinnalla tein myös musiikkivideoita ja adaptaatiomateriaaleja tuotantoyhtiö Sarajärvi & Hellenille, jolla oli hyvä imu internet-boomin alkaessa kukoistaa. Olin urallani risteysvaiheessa. Mietin, haluanko panostaa enemmän liikkuvaan kuvaan vai keskittyä puhtaasti valokuvaukseen. Liikkuvan kuvan lumosta huolimatta valitsin kuitenkin valokuvauksen, sillä koin olevani sillä alueella vahvempi. Liikkuvan kuvan tarinankerronnan taidoissa en ollut mielestä vielä yhtä hyvällä tasolla.

Tv-tuotantojen luottopakki

2000-luvulla kuvasin paljon muotia naistenlehdille ja muun muassa Stockmannille. En ole mielestäni kuitenkaan puhdasverinen muotikuvaaja, vaan teen myös paljon muuta henkilökuvausta ja ohjaan videoita. Olen ennen kaikkea ihmisten kuvaaja. Olipa kyseessä muoti, mainoskuva tai tv- tuotantojen promootiokuvat, on näille kaikille yhteistä ihminen keskiössä, olivatpa maisemat sitten mitä tahansa.

Kuvan tekeminen on nykyisin entistä enemmän palapeliä. Pyrin selkeään, yksinkertaiseen ajatukseen. En hurjasti tykkää fantasiakuvista, jotka rönsyilevät ja pursuilevat. Ymmärrän tämän tyylin toki yhtenä valokuvan tehokeinona. Olen luonteeltani enemmän one shot man. Rakennan
kuvan ikään kuin se olisi dokumentoiva, vaikka se on koottu useammasta osasta. Lopputuloksessa pyrin autenttiseen ilmaisuun.

Nykyisin teen paljon yhteistyötä eri tuotantoyhtiöiden kanssa. Tv-ohjelmien markkinointi- ja lehdistömateriaalin toteuttaminen on luonteeltaan hyvin intensiivistä ja vaatii tehokasta, joustavaa ja paineensietokykyistä luonnetta. Tv-ohjelmien kuvausaikataulut ovat tiukkoja. Jos tuotanto viivästyy, myös kuvaajan aikataulu voi muuttua. Näissä kuvauksissa ei ole varaa sählätä tai säveltää, vaan pitää tietää mitä tehdä. On myös hyvä ennakoida tulevat aineistotarpeet. Still-kuvan käyttö on laajentunut. Ennen tehtiin Hesarin etusivua, julistetta, Abri-ulkomainontaa tai aikakauslehteä. Nykyään formaatti voi olla mitä vaan. On hyvä puristaa kuvaustilanteesta erilaisia vaihtoehtoja, joista ei välttämättä ole ollut puhetta tilaajan tai asiakkaan kanssa.

“Aurinko paistoi kuvauspaikalle täydellisestä suunnasta osittain siivilöityen puiden oksien lomasta. Kuvauskeikka oli mieleenpainuva kokemus. Kun tulin kotiin, olo oli kuin olisi tullut pitkältä rentouttavalta ulkomaanmatkalta tai ollut rauhoittavassa retriitissä.”

Loirinuotiolla, fläshit kentällä

Yksi ikimuistoisimmasta tv-tuotannon kuvauksista oli Neloselle tehty Loirinuotiolla. Lensin kuvaamaan markkinointimatskua Inariin. Aikataulut olivat tiukat ja minulla oli vain yksi slotti aikaa ottaa kuvat. Helsingin laukkukaaoksen vuoksi fläshini olivat jääneet lentokentälle ja mietin kuumeisesti mitä tehdä. Veskun mieletön karisma ja tapaaminen sekä kuvauspaikan rauhallisuus saivat minut rauhoittumaan stressaavassa tilanteessa. Maamehiläiset pörräsivät iltaisin kanervikossa, Vesku heitti kaverillista kuittia hyvässä hengessä ja kuvaustilanteesta tuli helppo ja miellyttävä.

Kuvauspäivän syksyinen aamu oli aurinkoinen ja kaunis. Sain lainata tv-kuvausryhmän grip-kalustoa, jolla sain aikaan saman efektin, mitä olin ajatellut fläsheillä tekeväni. Aurinko paistoi kuvauspaikalle täydellisestä suunnasta osittain siivilöityen puiden oksien lomasta. Kuvauskeikka oli mieleenpainuva kokemus. Kun tulin kotiin, olo oli kuin olisi tullut pitkältä rentouttavalta ulkomaanmatkalta tai ollut rauhoittavassa retriitissä.

Tulevaisuudessa enemmän liikkuvaa kuvaa

Olen viime vuosina tehnyt muutamia musiikkivideoita muun muassa Jari Sillanpäälle ja Lauri Tähkälle. Koen olevani nyt vahvempi tarinankertojana ja liikkuvan kuvan ohjaaminen kiinnostaa minua nyt enemmän. Valmiin musiikin muokkaaminen kuvailmaisuksi on vaativaa. Esimerkiksi Lauri Tähkän Morsian-videota toteuttaessani mietin pitkään, millaisiin kuvaratkaisuihin päätyisin, kun artistin sanoitus luo vahvoja mielikuvia, artistilla on omat toiveensa ja levy-yhtiöllä myös ehdotuksia videon sisällön suhteen. Miten luoda tarinaan symboliikkaa, joka avautuu katsojalle, mutta ei toisaalta ole liian yksi yhteen sanoituksen kanssa, jottei tuloksesta synny kornia? Lisäksi
tarinaan täytyy saada myös itse artisti luontevasti mukaan. Välillä tuntuukin, että musiikkivideoita olisi helpompi työstää suoraan esiintyjän livetilanteesta konsertissa, mutta se ei ole aina mahdollista.

Yhteistyö Laurin ja levy-yhtiön kanssa toimi mainiosti. Sparrasimme toisiamme, ideoimme ja löysimme toimivan loppuratkaisun. Editointi- ja jälkityövaiheessa pelkistimme videosta turhat rönsyt pois, kokeilimme eri vaihtoehtoja, mikä toimii ja mikä ei, kunnes lopullinen versio oli valmis. Tässäkin pätee sama kuin valokuvauksessa: less is more.

Milloin palkitaan iloisia kuvasarjoja?

Toivon, että valeuutisten aikakaudella valokuva säilyttäisi luotettavuutensa. Mainoskuva pysyisi mainoskuvana ja dokumentaarinen kuva dokumentaarisena. Ihmisten pitää voida luottaa kuvan autenttisuuteen. Tulevaisuuden teknologia tarjoaa huimia skenaarioita, miten kuvaa ja liikkuvaa kuvaa voi manipuloida – ja sitä tapahtuu jo nyt. Tietysti teknologia tuo myös myönteisiä mahdollisuuksia. Tulee yhä herkempiä kameroita ja hämärässä syntyy entistä parempaa materiaalia. Käväisin hiljattain katsomassa World Press Photo 2018 -näyttelyn Helsingissä. Kuvat olivat vaikuttavia, mutta kaikki palkitut sarjat kertovat ihmisten hädästä. Aloin miettiä, milloin viimeksi on palkittu joku iloinen kuvasarja tällaisissa näyttelyissä. Elämmekö kahtiajakautuneiden kuvien maailmassa, jossa mainoksissa vilisevät iloiset ihmiset, mutta dokumentoivat kuvat keskittyvät ihmisten hätään ja pahoinvointiin?